Minä en kuulu tänne. Mieleni pyörii ajatuksen ympärillä, vaikka sen kuuluisi keskittyä luennoitsijan hiljaisena soljuvaan ääneen. Minä en kuulu tänne. Päätäni särkee kolmatta päivää, mutta en antanut itseni jäädä kotiin. Tekee hyvää välillä käydä luennoilla ja nähdä tuttuja. Ja ehkä oppia jotakin. Minä en kuulu tänne. Vieressäni istuva tyttö kirjoittaa muistiinpanoja ja kuiskuttelee välillä kaverilleen. Minä katson ulos ikkunasta. Kinoksista heijastuva lumi sattuu silmiin, päänsärky yltyy. Oksettaa.

Minä en kuulu tänne. Katson kelloa ja mietin, haluaakohan luennoitsija pitää tauon. MInä en haluaisi. Haluan, että se on mahdollisimman pian ohi, ettei minun tarvitse puhua tauolla ihmisille, että pääsen kotiin. Minä en kuulu tänne. Taukoa ei pidetä, hyvä.

Minä en kuulu tänne. Sali ei ole aivan täynnä. Maanantain luennot eivät ole niin kovin suosittuja. Tunnistan melkein kaikki kasvot ympärilläni. Mietin, keiden kaikkien kanssa voisin jutella tauolla, jos jäisin yksin. Aika monen. Minä en kuulu tänne. Minun pitäisi olla sosiaalisempi. Tutustua ihmisiin paremmin. Silloin kun päätäni ei särje tällä tavalla.

Minä en kuulu tänne. Luento loppuu. Vastustan haluani lähteä mahdollisimman nopeasti kotiin. Menen muutaman tutun kanssa syömään. Pitävätköhän ne edes minusta? Minä en kuulu tänne.