Kohta avaan viinipullon. Sellaisen pienen, vaikka huomennakin on luento ja vaikka olen nyt yksin. Olo on ehkä tavallistakin mitäänsanomattomampi, oikeastaan ehkä aika huono. Enkä osaa laisinkaan selittää miksi se nyt olisi taas huonompi kuin vaikka eilen, se vaan on. Ehkä juon viinin ja alan itkeä tai sitten menen alkoholin tuoman lämpimän tunteen vallassa aikaisin nukkumaan, ken tietää.

En enää osaa avautua terapeutille tai ehkä ylipäänsä kenellekään. Minulle on tullut kauhea tarve vakuutella kaikille, että asiat ovat hyvin, siirrytään toiseen aiheeseen. Ja kyllähän ne ihan hyvin ovat olleetkin, mutta voisin silti ehkä puhua joistakin asioista edes joskus jollekin. Nykyisin minusta tuntuu, että terapiassa vain kerron terapeutille hyviä kirjavinkkejä, joista hän sitten innokkaana kyseleekin. Lopun  aikaa istummekin hiljaa ja tuijottelen kengänkärkiäni ja välillä terapeutti hymisee ja minä hymyilen väkinäisesti.

Asia, josta olisin voinut joskus puhua, mutta josta en halua puhua, on suhteeni parisuhteisiin. Siis ylipäänsä, minun tai muiden. Olen oppinut iloitsemaan muiden onnesta ja muutenkin ymmärrän ihmisten halun löytää joku, jonka kanssa kulkea ainakin jonkin matkaa yhdessä. Itseäni en vaan osaisi kuvitella parisuhteeseen. Ihastun äärettömän harvoin ja silloinkin vain varovasti. Joskus mietin, miten helppoa olisi, jos olisi joku, jota voisi aina pyytää mukaan kaikkialle. Tai jolle kertoa kaikki päivän jännät sattumukset. Ja olisihan se ehkä kiva, jos olisi joku, jonka viereen nukahtaa. Mutta toisaalta en osaa kuvitella ketään tuntemaani henkilöä siksi joksikin enkä usko sellaista noin vain löytäväni.

Eräs sukulaiseni ilmoitti juuri menneensä kihloihin. Se on tietysti aivan ihanaa, mutta se toi minussa pintaan tällaiset parisuhdemietteet. Sukulaiseni on minua vuotta vanhempi, ollut monta vuotta aina parisuhteessa ja nyt siis menossa naimisiin. En sano olevani suorastaan kateellinen, sillä olen aika kiintynyt omaan vapaaseen elämääni, lähinnä pieni ääni takaraivossani miettii ääneen, mikä minussa oikein on vikana.

Ehkä juon nyt viinin loppuun ja alan lukea jotakin ihanaa hömppäromaania joka opettaisi minut tunnistamaan rakkauden ja löytämään sen oikean.