Minua itkettää. Kyyneleet valuvat poskilta kaulalleni. En ole tuntenut näin suurta epätoivoa pitkään aikaan. Se tunne tuli taas kuin varkain, kai se alkoi jo kun kävelin kotiin. Sen jälkeen se on vain kasvanut ja vallannut enemmän tilaa sekavasta päästäni. Mitä minä oikein kuvittelen tekeväni?

Minä pelkään tulevaisuutta ja pelkään nykyhetkeä. Missään ei tunnu olevan mitään järkeä. Minussa ei ole mitään järkeä. Haluaisin vain nukkua peiton alla pimeässä huoneessa. Nukuin jo tunnin päiväunet, mutta pakotin itseni sen jälkeen hereille. Unta pitää säästää myös yöksi.

Minulla oli hyvä viikonloppu. Olin koko ajan hyvien ihmisten ympäröimänä. Rakkaiden ihmisten. "Me mietittiin just, että jos joskus on huono päivä, niin sun jutut saa kyllä aina hyvälle tuulelle", yksi rakas ihminen sanoi ja hymyili minulle. Se oli ihanasti sanottu, ehkä tottakin. Mutta miksi minä en saa jutuillani itseäni hyvälle tuulelle? Miksi minun on niin vaikea olla?

Olen miettinyt taas paljon, mitä haluaisin tulevaisuudeltani. Tai siis olen miettinyt sitä silloin, kun olen uskaltanut. Nyt en uskalla, siksi kirjoitan melko ympäripyöreästi. Mutta kirjoitan kuitenkin. Olen miettinyt, opiskelenko oikeaa alaa. Pelkään sairaaloita ja vastuuta. Mutta jotakin minun on opiskeltava. Tunnen huonoa omaatuntoa aina kun mietin tällaisia ajatuksia. Olen tehnyt niin paljon töitä opiskelupaikkani eteen. Tunnen monia ihmisiä, jotka eivät päässeet opiskelemaan, vaikka halusivatkin. Jotkut heistä olisivat halunneet sinne, minne minä pääsin.

Kirjoittaminen auttaa. Huomasin juuri, että kyyneleet ovat kuivuneet. Uusia ei ole enää valunut. Hengityskin tasaantuu koko ajan. Voi kun voisin vain kirjoittaa ja kirjoittaa. Ettei mielen tarvitsisi palata takaisin tyhjään huoneeseen, tyhjään elämään. Ehkä kirjoitan tämän jälkeen kirjeen. Kirjeissä on vielä sekin hyvä puoli, että niihin yritän kirjoittaa hyviä asioita, sellaisia joita toisen on mukava lukea. Silloin täytyy etsiä elämästä mielenkiintoisia sattumuksia ja miettiä iloisia kesäsuunnitelmia. Mutta en tiedä pystynkö vielä siihen. En tiedä, pystynkö vielä mihinkään.