Tänään on maanantai ja minun piti mennä vihdoinkin luennolle. Vaikka vain näyttäytymään kurssitovereille. Kertomaan, että olen vielä olemassa ja kuulemaan jonkun muunkin kuulumisia. En kuitenkaan mennyt. Tietenkään, viime kerrastakin on jo aika kauan aikaa.

Mitä sen sijaan olen tehnyt? Nukkunut, katsonut hieman televisiota ja nukkunut lisää. En ole syönyt muuta kuin suklaata ja kello tulee jo neljä. Joskus ajattelen, että tarvitsisin tänne jonkun vastuullisen aikuisen pitämään huolta minusta. Muistuttamaan heräämisen tärkeydestä ja siitä, että ihminen oikeastaan tarvitsee ruokaa.

Mutta pärjäänhän minä ihan hyvin näinkin. Olen jotenkin saanut pidettyä itseni hengissä ja muistanut aina välillä käydä kaupassa. Koulussa kaikki kurssit, ne tosi vaikeatkin, ovat menneet läpi. Ja on minulla sosiaalinen elämäkin ja ihmisiä, jotka välittävät minusta ja aina välillä kyselevät kuulumisiani, vaikka olenkin niin kovin huono niitä kertomaan.

Olen vain niin juuttunut tähän kirottuun apatiaan.