Pitkään on ollut sellainen olo, että käteni ovat täynnä lankoja, jotka ovat vain ihan vähän sotkussa, mutta pelko pahemmasta sotkusta saa täysin lamaantumaan. Kalenteri on täyttynyt tärkeistä ja muistettavista asioista, yksikin moka ja tulevaisuus monimutkaistuisi lisää. Ylipäätään olen yrittänyt lopettaa tulevaisuudesta murehtimisen ja ottamaan elämästä poikkileikkauksia. Nyt asiat ovat ihan hyvin, se on tärkeintä (olen varmaan kirjoittanut tästä jo aiemmin, mutta sama filosofia toimii vieläkin). Mutta joskus on vaan pakko suunnitella ensi viikkoa, kuukautta, kesää, ja kädet täyttyvät sekavista langoista, joita ei saa missään nimessä pudottaa.

Viime viikolla langat alkoivat kuitenkin taas selvitä. Minun pitäisi vaan osata luottaa siihen, aina ne ovat lopulta selvinneet. Kesätyöt varmistuivat, itse asiassa minulla on nyt kaksi paikkaa, joista pitäisi äkkiä valita toinen. Se on positiivinen ongelma, vaikka viekin vähän yöunia. Sitten tulivat sen suuren tentin tulokset, joita olin jo vähän aikaa kerennyt pelolla odottaa. Läpäisy sai aikaan suuren helpotuksen ja hetken oli helpompi hengittää. Ehkä uskaltaisin jo luottaa omaan pärjäämiseeni seuraavienkin tärkeiden asioiden suhteen.

Sitten muihin asioihin. Meillä on nyt ollut luennoilla puhetta masennuslääkkeistä ja masennuksesta ylipäänsä. Se on aihe, josta olen lukenut paljon ja johon liittyy omakohtaisuutta. Välillä täytyy ihan muistuttaa itseäni, että niin joo, ei ehkä ole fiksuinta kuiskata vieruskaverille, että tota lääkettä mäkin käytin. Tai että pahimmillaan sain itse tuosta masennustestistä näin ja näin monta pistettä, nyt enää näin ja näin monta, vaikka sekään ei testin mukaan ole ihan normaali tulos. Että minä tiedän, miten paljon se kymmenen pisteen pudotus vaikuttaa. Se voi olla ero kuoleman ja elämän välillä.