Mitä minä olen paitsi kasa hyvin organisoituneita soluja? Soluja, jotka tietävät tarkalleen, missä niiden pitää olla ja mitä niiden pitää milloinkin tehdä. Miljardit mitokondriot sisälläni jauhavat nytkin energiaa hurjalla nopeudella ja silti minä näytän ulospäin täysin toimettomalta. Kirjoittaessani lihassoluissani tapahtuu uskomattomia reaktioita, joiden vaiheita en itse kykene edes täysin muistamaan, vaikka minun kyllä pitäisi. Silti lihakseni toimivat ja näytölle ilmestyy musta kirjain toisensa jälkeen. Näytöstä osuu silmiini fotoneita jotka aiheuttavat tappi-ja sauvasoluissa kemiallisia reaktioita jotka ärsyttävät tiettyjä hermosolua ja niin viesti lähtee aivojeni takaosaan tulkittavaksi.

Ja niin pääsemmekin aivoihin. Käsittämättömään joukkoon neuroneita, joiden monimutkaisista verkostoista syntyy minuus. Niiden sähköisiin ja kemiallisiin viesteihin on tallennettu kaikki jo kokemani ja oppimani sekä unelmat tulevasta. Kaikki tallennettuna tuohon harmaaseen hyytelöön. Yksi liian kova isku päähän ja kaikki voisi mennä sekaisin, minä en enää olisikaan minä. Mutta olisin silti, minähän olen aina minä, erilaisenakin.

Elämä on ihmeellistä. Se haluaa kasvaa ja levitä. Minä olen täynnä elämää, jokaisessa solussani ja siinä uskomattomassa määrässä bakteereita, joita kannan sisälläni. Vaikka mieleni toimii kuin yksi, minä olen paljon. En kuitenkaan niinkuin kastemato, joka katkettuaan onkin kaksi. Minun soluni tarvitsevat toisiaan, yksin ne kuolevat nopeasti. Kuolevat ne muutenkin, jatkuvasti. Silti minä elän kunnes sydämeni pysähtyy tai aivoni eivät enää toimi. Sydämen ja hermoston solut uusiutuvat huonosti.

Tänään en tainnut päästä tentistä läpi. Mitokondrioitani ei voisi vähempää kiinnostaa. Neuronini tekivät muutaman uuden kytkennän.