Ostin tänään viisi uutta romaania. Kirjakaupat saavat minut aina menettämään osan harkintakyvystäni. Jos löydän kirjan, josta pidän, haluan sen myös omakseni. Haluan olla ensimmäinen, joka saa kääntää kirjan uutuuttaan narisevat kannet auki ja haluan, että kirjan luettuani sen selkä koristaa kirjahyllyäni ja siellä muistuttaa lukemastani tarinasta. Niin on ollut aina, se on kai kotoa opittua. Lapsena vanhempani maksoivat aina puolet kaikista kirjoista, jotka ostin. Se kannusti lukemaan, vaikken minä kannustusta olisikaan tarvinnut.

Tänään menin tarkoitushakuisesti kirjakauppaan. Viikonloppuna luin arvostelun Siri Hustvedtin kirjasta The Shaking Woman (suomennettu nimellä Vapiseva nainen), jonka Hustvedt kirjoitti saatuaan vuonna 2006 isänsä hautajaisissa selittämättömän vapinakohtauksen. Kirjassa hän käsittelee omia neurologisia oireitaan ja hysterian historiaa. Olen aiemminkin lukenut Hustvedtin kirjoja ja koin aiheen kiinnostavaksi, joten suntasin tänään sitä ostamaan. Vielä en ole kerennyt lukea kirjaa loppuun, mutta alku on ollut sangen mielenkiiintoinen.

Yleensä kuitenkin luen fiktiota. Rakastan tarinoita ja erikoisia kohtaloita. Uppoudun täysin kirjan henkilöiden maailmaan ja yleensä kirja, jota olen lukemassa, luo elämääni taustavärin. Mieleialaani vaikuttaa, luenko Sophie Kinsellan kirjoittamaa hömppää vai Sofi Oksasen Stalinin lehmiä. Joskus valitsenkin kirjani sen perusteella, mitä haluan tuntea. Tahdonko olla varma siitä, että päähenkilö saa lopulta onnellisen loppunsa vai tahdonko upota suloiseen melankoliaan. Nyt ostin Hustvedtin omaelämäkerrallisen kirjan lisäksi romaaneja monenlaisiin olotiloihin. Yhden hauskan naisille kirjoitetun kirjan, yhden rankan nuoruuskuvauksen, yhden melankolisen novellikokoelman ja yhden erikoisen kirjan.

Etenkin pahasta masennuskaudesta selviytymisessä lukemisesta on ollut minulle apua. Silloin kun omassa elämässä ei tunnu olevan mitään järkeä, on hyvä uppoutua jonkun muun elämään ja tapaan ajatella. Kun syksyllä olin itkenyt viikon putkeen, uskaltauduin vihdoin kirjakauppaan. Sen jälkeen vain luin. En tenttiin, niin kuin minun oletettiin lukevan, vaan romaaneja. Ehkä kaksi viikkoa kului pakkomielteisen lukemisen parissa, sitten aloin hieman hellittää. Silloin minua ei enää itkettänyt.