Huomenna piti olla hammaslääkäri, mutta aika peruuntui. Ylihuomenna piti olla terapia, mutta se peruuntui. Nyt edessä on vain valtava aukko ilman mitään. Olisi mahdollisuus taas olla monta päivää vain kotona, yksin, puhumatta kenellekään. Olen vajonnut taas johonkin epäsosiaaliseen apatiaan. En tiedä mistä puhuisin enkä usko, että kukaan haluaa puhua minulle. En jaksa sopia mitään, luentojen tauoilla puhun pakollisen small talkin ja sitten lähden kotiin. Menen jumppaan ja lopun aikaa opiskelen.

Luin jonkin aikaa sitten erään viestin, jossa minuun viitattiin ekstroverttina henkilönä. Se vaikutti hassulta, mutta kai se on kuva, joka minusta joillekin tulee. En minä enää pelkää ihmisiä ja toisinaan olen hyvinkin äänekäs ja puhelias. Nauran yleensä paljon, uskokaa pois. Mutta niin kuin te ehkä olette huomanneet kirjoituksistani, ihmiset vievät paljon energiaani ja vastapainoksi tarvitsen omaa aikaa. Tunnen ihmisiä, jotka eivät osaa olla yksin ja minä en todellakaan ole sellainen.

Ostin Hulluilta Päiviltä kasan kirjoja. Niiden näkeminen pöydällä tekee minut tyytyväiseksi. Aloin lukea F. Scott Fitzgeraldin The Beautiful and Damned -kirjaa toissapäivänä ja alku on miellyttänyt minua suuresti. Mutta Fitzgeraldin Kultahattu onkin yksi lempikirjoistani, joten odotukset ovat tällekin kirjalle korkeat.

Luultavasti siis korvaan seuraavien päivien sosiaaliset kontaktit romaaneilla. Niin on tapahtunut aiemminkin.