En taas tajua. Oli taas hiljaisten hetkien täyteiset ekat treffit. Ihan kivat, jäi vähän sellainen olo, ettei kumpikaan oikein tutustunut toiseen. En minä tiedä, mitä se tekee vapaa-ajallaan tai mistä musiikista se tykkää. Eikä se tiedä minusta oikein mitään. Ehkä minä olin pettymys, kuulostin paperilla paremmalta. En tiedä.

Jostakin syystä minä haluan nyt vain ilmeisesti olla suuresti ihastunut. Ja olenkin, ainakin vähän. En oikeastaan tiedä miksi, en ole ollut pitkään aikaan yhtään, vaikka minuun on kai oltu. Kai se johtuu siitä, että tämä mies ei osoittanut minuun mitään suurta kiinnostusta. Ei sanonut soittavansa tai sopinut heti uusista treffeistä. Ei itseasiassa sopinut ollenkaan, en tiedä tuleeko sellaisia. Minä haluaisin, kai, mutta en tahdo olla ahdistava.

Minun sisälläni käyvät jatkuvasti taisteluaan sitoutumiskammo ja läheisyyden kaipuu. Viime aikoina olen alkanut antaa enemmän ja enemmän periksi ajatukselle seurustelusta, sille että olisi joku. Olen joskus aikaisemminkin niin tehnyt, kokenut olevani valmis, ettei ahdista niin paljoa, mutta ei siinä koskaan ole käynyt hyvin. Jotenkin minun on vaikea ihastua ihmiseen, joka pitää minusta. Se on vähän ongelma.