En mä taaskaan kelvannut. Tai taaskaan ja taaskaan, mutta kuitenkin. Oli se oikeastaan aika ärsyttävä muutenkin, jotenkin täynnä itseään ja siitä paistoi halu olla parempi. Niin mustakin varmaan aina välillä, se on taas yksi selviytymismekanismi. Jos en ole parempi, olen huonompi ja huonous johtaa masennukseen. Eli ei me oltais sovittu yhteen, kahdesta paremmasta toisen on oltava aina huonompi. Joo, niin se on. Ja oli se aika tylsäkin.

Sitä paitsi mielessä pyörii taas uusi loistava projekti: joulukortit! Niillä saa kätevästi muistutettua itsestään ja kun ne muistaa lähettää ajoissa, niin ei tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa niistä eteisen matolle tipahtelevasta muutamasta kortista. Huono omatunto siirtyy vastaanottajalle. Sitä paitsi tykkään piirtää kortteja muutenkin, tosin yleensä käytän yhteen monta tuntia. Nyt teen ehkä pikakortteja, niin niitä on enemmän. Määrä korvaa laadun, vaikka jokainen vastaanottaja saakin vain yhden. Viime vuonna jaksoin tehdä kokonaisuudessaan yhden kortin, se oli vähän sellainen koekappale ja sitten se koe peruttiin.

Eli ei mun elämään nyt ketään mahtuisikaan, veisi mokoma kaiken vapaa-ajan. Sen sijaan voin istua pitkiä iltoja yksin ja piirtää tonttulakkisia kirahveja kirkkaisiin korttipohjiin ja kuunnella samoja levyjä tuhanteen kertaan. Niin ja onhan mulla netti ja ne kaikki amerikkalaiset komediasarjat, joiden geneeriset juonet on nähty moneen kertaan, mutta jotka pienellä muokkauksella menevät vielä ihan täydestä. Niistä tietää ennalta, mitä seuraavaksi tapahtuu, joten ne muistuttaa kivasti mun elämää.