Unohdin masennuslääkkeeni viikonlopuksi kotiin. Tai siis unohdin perjantaiaamuna ottaa lääkkeeni ja siten unohdin myös laittaa paketin laukkuun. Jo bussissa tajusin unohdukseni ja kirosin hiljaa mielessäni hajamielisyyttäni, joka viime aikoina on kasvanut huolestuttaviin mittoihin. Tämä oli ensimmäinen kerta kun lääkkeeni ottamatta ja heti kolmena peräkkäisenä päivänä.

Eilinen meni vielä ihan hyvin. En huomannut juurikaan mitään vaikutusta, kai vaikuttavaa ainetta oli vieläkin kehossani tarpeeksi. Tänään oloni taas on jatkuvasti huonontunut. Jokainen askel ja äkkinäinen liike saa aikaan sähköiskumaisia tuntemuksia. Hikoilen, vaikka ulkona on pakkasta ja minulla kuuluisi olla kylmä. Pään sisällä vallitsee kaaos.

Tunti sitten saavuin kotiin ja etsin käsiini lääkepaketin, jonka päällä lukee tikkukirjaimin nimeni. Vapisevin käsin nielin yhden pillerin ja yritin vakuutella hätääntyneelle keholleni, että pian olo helpottaa. Ehkä jo huomenna, näillä lääkkeillä kun ei ole aiamminkaan ollut nopeita vaikutuksia. Pelkään, että alan saada uudestaan sivuvaikutuksia, jotka loppuivat jo kuukausia sitten. Harmittaa.

Nyt vain odottelen rauhassa, että serotoniinipitoisuuteni normalisoituvat. Kyllä se tästä. En kyllä usko enää vähään aikaan unohtavani lääkkeitäni.