Ovatko raajani olleet aina näin painavat? Tai matka lehtiroskiksille näin pitkä? En tiedä. En usko. Sellaista aikaa on vain kovin vaikea muistaa.

Minun pitää siivota. Ei vain oman viihtymiseni vuoksi, vaan koska saan loppuviikosta vieraita. Nyt minulla on aikaa, nyt minun pitäisi aloittaa. Mutta en ole pystynyt siihen viikkokausiin. En vain ole pystynyt. En usko, että kovinkaan moni haluaa alkaa itkeä, kun ei tiedä, mistä aloittaisi siivoamisen. Eikä minun yksiöni nyt niin kovin suuri ole. Edes perusteelliseen siivoamiseen ei menisi kuin muutama tunti.

En ymmärrä, miksi ahdistun näin yksinkertaisista asioista. En välttämättä pelkää tenttejä tai esiintymistä. Uskallan myös puhua tuntemattomille ja kävellä öisin yksin kotiin. Mutta pelkään tarttua pölyrättiin ja vanhat sanomalehdet jätän eteiseen kasvavaksi kasaksi. Joskus en käy kaupassa päiväkausiin ja syön pelkkää pikapuuroa. Ne asiat tuntuvat niin vaikeilta. Kynnys aloittaa jokin askare on kasvanut liian suureksi. Minulla ei ole tarpeeksi energiaa.

Nyt minun on pakko siivota. On pakko viedä roskat ja vanhat lehdet. Käytetyt vaatteet pitää lajitella likaisiin ja puolikäyttöisiin. Kylpyhuoneen peili täytyy pestä. Myös sängyn alta on imuroitava. Välissä täytyy muistaa hengittää.